Perheemme ensimmäinen narttukoira oli petit basset griffon vendeen, FIN CH Porisienne la Frimousse "KAISA" s.12.1.1986. Kaisaa ennen perheessämme oli ollut 10 vuotta uroksia ja niinpä kennelnimi löytyi luontevasti ensimmäisen nartun nimestä.


Juniorina näyttelyssä Kannelmäessä,
vuonna 1987 Kari Järvisen tuomaroidessa


Ensimmäinen pomeranian perheeseemme hankittiin 1993, josta tulikin kaikkien Frimousse-pommien kantaäiti. Linnanhaltijan Aina Unelma "Aiccu"

Vuonna 1983 tuli perheeseemme ensimmäinen americancockerspaniel. Jenkkipentueita kasvatin Frimousse-nimelle vuosina -90 ja -91. Tällä hetkellä omistan yhden jenkin, joka on astutettu kevättalvella 2010.

2005 hankin kummityttären iloksi Lumiturpa Hienohelman, jota käytin näyttelyssä C.I.B-valioksi ja astutin Nettan keväällä 2010.

Ihan ensimmäinen koiramme oli saksanpaimenkoira Piia, joka oli syntynyt 1975 ja Piialle hankittiin kaveriksi Iso-Peren Halu, joka oli syntynyt 1976. 1980 meille tuotiin bullmastiffi. Eli rotukirjoa on vuosien aikana jonkun verran ollut.